MEHTÄPELLON MOONSHINE 1 - VUOTTA

_MG_7265
_MG_7304 doggo _MG_7305 _MG_7271 Oon suorastaan sanaton, kun mietin että tuo ennen niin pienen pieni ankan poikaselta näyttävä epämääräinen karvapallo on oikeesti jo yks vuotias koiran alku! Novan virallisia synttäreitä juhlittiin maksalaatikon voimin jo 24.10.

Hurjaa on myös se, että kohta on kulunut jo tasan vuos siitäkin, kun me haettiin tuo hölmö kotiin. Muistan sen niin elävästi, miten hämmennyin siitä kuinka pieni olento tuo pysty olemaan ja jaksoin ihmetellä sitä tosi pitkään. Tai noh, oikeestaan ihmettelen vieläkin, koska ei meidän, eikä muiden mielestä Nova ole ihan täysikokonen tai edes sinne päin iästään huolimatta. Nova tunnetaan nimittäin myös niemellä taskumalli tai sintti.

Pennun hakureissusta jäi mieleen myös ihan super huono keli ja tie mitä pitkin kasvattajalle ajettiin. Mun suurin pelko sen jälkeen, etten hajota tota hentoo elukkaa oli, että jäädään vielä kiinni sinne tielle keskelle ei mitään ton rääpäleen kanssa. Onneks ei kuitenkaan jääty, vaan päästiin onnellisesti kotiin lumimyrskystä huolimatta.

Täytyy kyllä sanoo, että enpä parempaa synttärilahjaa ois voinu itelleni hankkia eikä muuten kukaan muukaan sen verran on meinaan iloa ollu tästä karvasesta ystävästä. Oon kaikinpuolin kiitollinen, että tähän asti on säästytty isommilta harmeilta, vaikka joskus oon saattanu olla vähän yliherkkäkin, niinkun sen ensimmäisinä öinä, kun heräsin yöllä tarkastamaan sintin hengistystä.

Paljon onnea Mehtäpellon Moonshine, vielä kerran

2 kommenttia

  1. Sun koira snäpit on kyllä ihan parhaita! :D Nova on ihana! <3 eikä omistajansakaan hullumpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nova on kyllä ihan parasta snäppimateriaalia :D kiitos ihana ❤️

      Poista